anna
hämäläinen
erikoiskosmetologi
Olemmeko tavanneet? Olen SKY-erikoiskosmetologi Anna Hämäläinen, sinun kosmetologisi.
Jos emme ole tuttuja, on paikallaan esittäytyä tarkemmin.
Kerron itsestäni hieman: Olen SKY- kosmetologi ja voisin sanoa olevani ikuinen opiskelija. Nytkin juuri valmistuin erikoiskosmetologiksi.
Oon toiminut kauneudenhoitoalalla v. 2017, kosmetologina v.2018. Erityisosaamista erikoiskasvohoidot ja micropigmentoinnit. Lempitöitäni ovatkin erilaiset ihon erikoishoidot. Olen hyvä sokeroimaan, näin olen kuullut. 😇Tulehan testaamaan.
Olen ehtinyt tehdä kaikenlaista elämäni aikana töiden puolesta. Olen ollut hoitoalalla niin hoitajana kuin esimiestehtävissä useamman vuoden, kunnes kauneudenhoitoala kutsui minua. Alan vaihtoa en ole katunut päivääkään.
Äitiyslomalle jäin Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteeltä vuonna 2021, välissä sain lapsen ja työskentelin hetken muualla.
Mikäli sopivaa aikaa ei löydy nettiajanvarauksesta, ota rohkeasti yhteyttä minuun sähköpostitse.
Yhteystiedot
- anna.hamalainen(at)lehtomaenhiuspiste.fi